Yritin aiemmin jo huojentaa masentuneista kirjoituksistani huolestuneita lukijoita, mutta netti ei toiminut. Minulla siis oli maha kipeänä ja muutenkin aika kauhea olo (maanantai, vähän tiistaita), jopa eräs opettaja pystyi näkemään että olin kipeä (ja hän on nähnyt minut ehkä kolme kertaa aiemmin). Nukuin kuitenkin paljon ja söin hyvin, ja nyt tuntuu paremmalta. Kuulemma paikallisillakin on jotain vastaavaa, joten se ei välttämättä olekaan maitotuotteista (mikä on toivottavaa, koska täällä laktoosi-intoleranssi voi muodostua kuolettavaksi).
Suhtautumisongelmani ratkesi myös kunhan annoin itselleni luvan käydä läpi saman vaiheen kuin Islannissa: ensin pitää murtua jotta voi riipiä itsensä kuntoon ja alkaa toimia. Toiset hoitavat homman epäilemättä eri tavalla, minä näin. Se pitää vain hyväksyä eikä yrittää estellä sitä ja miettiä mitä muut ajattelevat sekoilustasi.
Ja keskiviikkoon:
Nyt en voi lakata hymyilemästä. En vaan voi. En käsitä. Miten voi käydä näin? :D
En nyt kerro koko tarinaa, mutta menin tosiaan yhteen nuorten iltaan ja pääsin viimein juttelemaan natiivien kanssa enkä takellellut melkein yhtään, ja kaksi eri tyyppiä kehui ranskaani. Elämä on hyvää. Siellä oli tosi kivaa, olin ihan pihalla mutta niinhän minä aina. Ja tuo on jokaviikkoinen juttu, joten voin mennä takaisinkin. Upeaa.
Maailma on.. hämmentävä. Heh.
No comments:
Post a Comment