Vielä toistaiseksi Suomessa

Blogin esittely käy tässä kivasti samalla. Vietän siis seuraavat 9/10+ kuukautta Ranskassa, ja koska blogia tulee helpommin kirjoitettua kuin jotain esseetä vaihdon päätteeksi, tässä tämä nyt sitten on.

Kyseessähän on Erasmus-vaihto, ja vaikka tämä onkin "helpotettu" versio, papereita joutui silti täyttelemään suhteellisen kiitettävästi. Kouluun hakemiseen tarvittiin vain 10 A4:sta, opiskelija-asuntolaan hakuun meni 30-40. Että näin. Ranskassa rakastetaan byrokratiaa, mutta kuten Jyu:n (Jyväskylän yliopisto) koordinaattorien huokailuista ja kiroilusta sai päätellä, ilmeisesti Amiensin opiskelija-asuntola on vielä tässä astetta vaivalloisempi. Yliopistosta ei ole vielä ollut mitään valittamista, kaikkiin sähköposteihin on vastattu jopa saman päivän aikana ja papereitakaan ei vaadittu periaatteessa hirveästi.

Tällä hetkellä Ranskan puolelta vaihtopaperit ovat jo hoidossa. Ne piti toimittaa kesäkuun 15.? päivään mennessä, ja tervetuloa-kirje ja asuntoilmoitus tulivat heinäkuussa. Jyu tarvitsee myös papereita, kuten Kelan olosuhdemuutospaperin, Jyu:n lukuvuodelle ilmoittautumisen maksukuitteineen ja pari muuta.

Eurooppalainen sairaanhoitokortti hämmentää minua sinänsä, koska vaikka sen tärkeyttä painotettiinkin, siinä ei lue mitään muuten kuin suomeksi=miten ne tietää auttaa minua? Siinä ei ole edes viivakoodia. Mitä ranskalaiset tuosta ymmärtävät jos sen sattuvat löytämään povitaskustani on se että siinä lukee FI ja EU:n tähdet. Mutta hei, ostetaan (tosin tämä oli ilmainen, joten ei kirjaimellisesti).

Koska tähän on ehtinyt tottua jo monen kuukauden ajan, lähdön nopea lähestyminen ei ole vielä ehtinyt täysin upota. Luotan siihen että täydellinen kulttuurishokki sitten perillä korjaa tämän tilan täydellisellä ahdistuksella. Menen sinne noin viikko ennen kuin koulu alkaa, joten minulla on paljon aikaa sekoilla. Islannista saadun kokemuksen perusteella osaa hiukan varautua siihen ja mitä tehdä ahdistuksen yllättäessä.

Vaikka periaatteessa ajattelenkin olevani suht sosiaalinen henkilö, ja tutut ovat varmaan samaa mieltä, joskus iskee hirveä ujous ja pakko päästä eroon muista. Tapasin tässä äskettäin erään ranskattaren jolle yritin puhua mutta menin täysin lukkoon että mitä pitäisi sanoa ja ugh joten harjoitus voisi olla tarpeen. Ehkä ranskalaiset hoitavat sosialisoinnin puolestani eikä tarvitse olla niin käpynä kuten suomalaisten kanssa? Ehkä. Mene rohkeasti puhumaan ihmisille, pahinta mitä voi tapahtua on että he eivät puhu sinulle takaisin. Okei, oikeasti voi tapahtua vaikka mitä, mutta jos nyt kuvitellaan normaalitilannetta. Ihmiset eivät ainakaan yleensä syö keskustelukumppaneitaan. Älä siis pelkää.

Tässä siis oli pientä tajunnanvirtaa. Patonkimaassa sitten tulee jännitystä siitä millainen kämppis minulle siunaantuu ja kuinka onnistun opintojen ihanteellistamisessa.

Omistan tämän vaihtokirjanpidon Mummolleni, joka puhui hoitajalleen vaihdostani ja jännitti puolestani.